Nokun mulla ei oo markkoja

Tässä sitä sitten vaan kökötetään sohvalla, kolme eri ruutua auki : tietokone, telkkari ja kännykkä.
Ei mitään tekemistä ja kauhee ahistus päällä kun ei tosiaan ole mitään tekemistä. Tuntuu siltä, että halkeen keskeltä kahtia, koska joku osa musta haluis vaan jäädä tähän sohvalle ja nukahtaa telkkari auki ja se jäljelle jäävä osa repii mua ylös ja huutaa korvaan täysiä että pitäis lähteä ulos ja tehä jotain, mikä todellisuudessa tarkottais sitä, että istuisin tai seisoisin paikallisessa yökerhossa yhtä lamaantuneena mitä oon nyt tässä kotisohvalla. Harmi että se jälkimmäinen osa musta on yleensä vieny tän matsin ihan kuusnolla ja sosiaalisoitumista tekosyynä käyttäen kyrpiintyisin paikassa, missä ei kuule edes omia ajatuksia.

Mihin on siis hävinny perhekeskeinen Ida, joka nautti täysillä vaan kotisohvasta, huonosti feikatuista hauskoista kotivideoista, Huonoista biiseistä windows mediaplayerin soittolistalla ja Tyhjästä messengerkeskustelu ruudusta? Ei mua joskus haitannu se, että mä olin kotona mun perheen kanssa ja mun lepsummat vanhemmat omaavat ystävät oli jossain kylillä. Saatoin alkuillan esittää jotain mököttäjää kun en saanukkaan lähtee kaverille "kattoo leffaa" tai "telttailee". Luulin varmaan oikeesti, että äiti olis syöny sitä pajunköyttä metri tolkulla. Jälkeenpäin kun miettii, selittely ja vakuuttelu äidille kylille lähtemisestä, oli pelkästää selittelyä ja vakuuttelua itelle. Olinhan mä aina ihan tyytyväinen mun kotiviikonloppuhin vaikka "jouduinkin " jäämään kotiin.
Mulla oli kyllä omat ongelmat yläasteella. kaikilla on ollu, ja joillaki on niitä nyt. Mut onneks mun perhe on selvinny suhteellisen helpolla mun kanssa. Seurustelin koko yläasteen saman jäbän kanssa ja vietin viikonloppuja aikapaljon sen luona. Helpotti varmaan porukoita omalla tavalla.
Enivei, mulla on vähän ikävä mua itteeni. Kuulosti tosi itserakkaalta ku sen ilmasi noin, mut mulla on ikävä yläaste ja lukion alkuvaihe idaa. Sitä Idaa joka ei ollu täyttäny viel 18.
Haluan mun perhekeskeisyyden takas. Haluun pois sen pienen biletontun mun pääkopasta joka tälläkin hetkellä nauraa tälle tekstille ja käskee ulos näkee kavereita. Oon aina pistäny mun kaverit etusijalle, ja se on mun mielestä ihan Ok. Mut ei ne mua hylkää jos päätänki jättää baareissa roikkumisen muille.
Mietin tänään kesää, tai oikeestaan oon miettiny kesää siitä lähtien ku pihalla ei pärjännykkään enää neuletakilla.
Joskus tosi monta kesää sitten, kun olin vielä yläasteella. Tais olla sama kesä kun pääsin ripille. Eli vuos 2007. Niin meijän perheellä oli aina jotain yhteishengen nostatus piknekkejä ja reissuja jossain. Ihan siis muutaman kilometrin päässä meiltä kotoota. vaikka olin tosi easy teini, niin kerran satuin olemaan just kotiarestissa, ku äiti päätti et lähetään kahville läheiselle kartanolle. Ihan periaatteesta vastustin, mut loppujenlopuks mun oli vaan pakko myöntyä, olinhan kotiarestissa nii ei mua voinu kotiin jättää. Olisin kuitenkin karannut.
Päivä oli ihan törkeen lämmin ja ei meillä landella mitään kävelyteitä ollu, joten paahdettiin ison tien reunaa koko perheen voimin. Mulla ja mun vanhemmalla pikkuveljellä on reilu vuos ikäeroa, joten se tuli angstisuutensa kanssa aika hyvin perässä. On äitillä ollu kestämissä meissä kahessa, ja nuoremmassa pikkuveljessä, joka istu viellä 2007 kesällä rattaissa. Jotenki se kävelyreissun pakkopulla katos nopeesti kurkusta ja aloin rentoutuu ja nauttimaan maisemista joissa käveltiin. Tutustuttiin kartanon miljööseen ja se on viel tänäkin päivänä aivan upea paikka. Ja viimeksi tänään mietin, miks mä en oo käyny siellä pitkään aikaan, kun tykkään valokuvatakkin. Mut kierrettiin sitä perhanan kartanoo kuitenki monta tuntia, ja lopuks istuttiin kartanon kahvilassa, taisin juoda sika kalliin kokiksen. istuttiin pöytäryhmässä ja muut jutteli jotain, ja mä en yksinkertaisesti teinimäisyydessäni voinu myöntää tykkääväni olla siellä joten istuin turpa kiinni, aurinkolasit silmillä ja kattelin taivaalle. Havahduttiin kuitenkin koko seurue n. 5vuotiaan pojan touhuihin. Poika potki kiviä, ja oli järjettömän ADHD.  ja se omalla tavallaan pojan villeys ärsytti. Poika oli ärtyny jostain selkeesti, ja suutuspäissään huuteli omalle isälleen jotain ja siks potki kiviä ja villiinty Ei varmaan ollu saanu tikkaria. huomasin sen villeyden takana olevan suuremmankin luokan pikkuvanha jätkä. Äidin miesystävä sit jossain vaiheessa huikkas pojalle" nyt on kyllä niiin kuuma päivä, että kannattais mennä varmaan sisälle juomaan vettä, ettei tuu auringonpistosta. "En kuunnellu koko keskustelua, joten en tiiä mistä koko juttu lähti. Mutta pikkupoika huus ihan raivoissaan "NOKUN EI MULLA OLE MALKKOJA ."
Kaikki pihalla olleet repesivät hirveeseen nauruun. mukaanlukien minä. Ei pystyny angstinen kotiaresti teini pikkulapsen suusta päässeen lauseen aikana näyttämään myrtsiä naamaa. Vaikka alku oli takkusta, niin nautin tosta päivästä salaa.