Pahoittelut että jauhan näitä samoja asioita tänne. Mut tästä mun innostuksesta ei vaan tuu loppua ja ajattelin että te siellä ruudun toisella puolella vielä kestätte mua. Ystävillä saattaa alkaa mennä hermo kun oon fiiliksissä mun matkalaukusta tai pohdin ääneen mihin päin Jenkkejä ois kiva sijottua.
En ole koskaan käyny jenkeissä, joten en tiiä yhtään mihin olis kivoin sijottua.Kyselin Emmalta tänään töissä, että missäs kaikkialla amerikassa neiti on ehtinyt matkustella ja kyselin jenkeistä kaikenlaista muutakin. Pelkkiä kehuja sain luonnollisesti ja tais emma ylistää amerikkalaisten ruokakaupatkin. Kaikki on niin suurta ja siistiä
Vaikka mulle luonnollisesti tässä au pair jutussa on tärkeintä sit se, että sijotun johonkin perheeseen,jossa viihdyn varmasti vuoden.Haluan silti tietää kaikista paikoista mahdollisimman paljon kaikkea, koska paikalliset lomat ja au pair vuoteen kuuluvan matkustelukuukauden aion kuluttaa kääntämällä jokaisen näkemisen arvoisen kiven ja kolon. :D en aio jäädä voivottelemaan 13 kk jälkeen että jotain on jäänyt näkemättä tai kokematta. Nyt kun oon tän alottanu nii viedään se sit tyylikkäästi loppuun asti.
Eli nyt ihanat seurailijat siellä, Kertokaa mulle paikoista missä ootte käynyt, tai kuullut paikoista joissa kannattaa ehdottomasti käydä ? Ei tosissaan ole vielä ajankohtaista, mut oon niin syvällä täällä jenkkiajatuksissa että mua on turha kaivella ylös täältä. :)

JEEJEEJEE!
![]() |
weheartit |
p.s : eikös joku oo joskus sanonu, että kun tapahtuu jotain hyvää, niin tapahtuu myös huonoa ? Näitten mun onnistumisen fiilisten tasapainottavaks tekijäks ilmaantu sellanen asia, että mun pankkikortti katos kun pieru saharaan viikonlopun aikana. Mikä on sinänsä ihmeellistä, koska olin töissä, kotona sekä kuskina. Eli kummallisista muistikatkoksista en kärsi minkään kummallisen superjuoman takia... kerta se on siis ensimmäinenkin.
voi vitsi sä oot jo pitkällä sun prosessissas, ihan sairaan siistiä !! Voi kun mäkin oisin jo tossa vaiheessa ... Hirrrmusesti onnea sulle matchingin kanssa :)
ReplyDeleteihana blogi muutenkin !
http://makelifeyourss.blogspot.fi/
liity ihmeessä lukijaks jos kiinnostuit :)
tuli itellekki ihan yllätyksenä että oon jo tässä vaiheessa tän prosessin kanssa ! Oon kyl tätä hakemusta väkertäny jostain syyskuusta asti niin on vähän epätodellinen olo :D kyllä se tulee sullekkin eteen ! :)
DeleteMä oon hei jo sun blogin lukija ? eikö se näy siellä sun sivupalkissa ? :o
No niinpä! Mäki niin haluisin olla jo noin pitkällä! :)
DeleteOhhoh katos vaan, anteeks :D
Oon ihan hirveen kateellinen sulle, ku oot noin pitkäl ton homman kans jo! Mä oon kans hakemas allianssin kautta aupairiks, et lähtisin ens syksynä, must tuntuu, etten saa vaa mitää aikaseks ton kanssa! Sä jotai siit videost oot puhunu tänne, mut voitko kertoo sillee ees päällisinpuolin, et mitä sä siihe videoo kerroit itestäs, ku mun pitäs tehä se, mutta en oo saanu vaa aikaseks ja must tuntuu, etten osaa ees tehä sitä ja ääh..
ReplyDeleteJa toho, missä kannattaa käyä, ni miami beach on ihan mieletön paikka! Mä oon nähny vaa pienen palasen siitä, ku olin meijä porukoitten kans, mut se on sellanen paikka, mihin on pakko päästä uudestaa! Ja onha toi Nyki myös, se on vaa nii iso kaupunki, et viikkokaa ei riitä sen kaupungin läpi käymisee (: Siin on mun omat kokemukset, mut haluan nähä paljon paljon muitaki paikkoja sielä jenkkilan puolella, jos ja toivottavasti kun sinne vuodeks pääsen jotai ihanii pikkusii hoitamaa (:
haha. Kyllä se päivä vielä tulee kun itekki tajuat että oot tosi pitkällä sen hakemuksen kanssa. Mustaki tuntu siltä ettei tää tekeminen lopu ikinä hakemuksen suhteen. mut loppusuoralla ollaan.
DeleteVideo oli oikeastaan kans viiminen asia minkä tein. ja näin oikeastaan painajaisia siitä :D ei ollu mitään inspiraatiota tehä mitään ja kuvasin ensin muutamia videoita suomeksi ja harjottelin windows movie makerin käyttöä :) Kannattaa kattoo youtubesta hakusanalla mm. au pair application video. niin sielt löytyy jotain ja otin niistä vähän ideoita mitä laittaisin omaan videoon.
Tein sitten semmosen videon missä esittelin ensimmäisenä itteni: Hi dear future family, my name is ida and im 20 years old girl form very cold and snowy finland. sitten kuvasin meijän talon ulkopuolelta ja sitten mun koiran. Sen jälkeen tein semmosen perus selityksen itestäni. missä selitin mun luonteenpiirteitä sen mukaan, mitä mun kaverit on musta sanonu. sit mitä teen mun vapaa-ajalla ja jotain vahvuusalueita. Esim. im very creative person.jne. Sitten tein semmosen kuvasliden missä soi musiikkitaustalla ja esittelin mun perheen jäsenet. ja jotain kuvia musta ja kavereista. Parissa kuvassa sitten kirjoitin lyhyesti vielä miks haluan au pairiksi. Koska en saanu millään mahdutettua kaikkea selittämistä 2min. niin laitoin tekstejä kuviin. :) Viimiseks laitoin vielä loppu spiikin missä sanoin että :toivottavasti tämä video auttaa teitä tekemään päätöksenne. nähdään pian :)
toivottavasti ton tulevan aupparivuoden aikana ehtii tutustumaan moniiin paikkoihin.. innolla ootan.
tsemppiä hakemusten tekemiseen ! :)
Kiitti vinkistä! Ehkä mäki saan ton avul nyt jonku näkösen videon väännettyy (:
DeleteNo varmasti ehtii ja jo se, et pääsee sinne vuodeks asuu, ni on saavutus, ainaki mulle (:
Kiitti! (: